Seurasin eilen Alkon trendikatsausta vuoden 2021 kiinnostavimpiin ilmiöihin (aikaan sopivasti etänä kotitoimistolta) ja se sai minut pohtimaan sitä, miten vallitseva pandemia on vaikuttanut omaan viini- ja ruokaharrastukseeni.
Kokeilunhalu on lisääntynyt, toisaalta klassikot pitävät pintansa
Ruoan harrastaminen lisääntyy ja kotoillessa suomalaiset haluavat panostaa entistä enemmän ruoka- ja juomaelämyksiin kotona. Toisaalta pandemia on saanut monet turvautumaan tuttuun ja turvalliseen, keittiön lisäksi tämä on mielestäni selkeästi nähtävissä suoratoistopalveluiden vanhojen sarjojen ja elokuvien uusintaversioissa. En ole huomannut itsessäni minkäänlaista koronan myötä kasvanutta kokeilunhalua viinien osalta, voisi jopa sanoa, että olen suhteellisen kaavoihin kangistunut. Tartun yleensä tuhtiin punaviiniin Italiasta tai Espanjasta, samppanjaan tai täsmäviiniin, jonka Viinilehden sovellus tai Alkon myyjä on minulle suositellut. Ainoana vienona merkkinä kokeilunhalusta voitaisi tulkita viime aikoina herännyt kiinnostus tutustua Australian ja Uuden-Seelannin viinialueisiin. Toisaalta tässäkin syyksi epäilisin pikemminkin sen, että alan pikkuhiljaa saada vanhan maailman viineistä jonkinlaisen hahmotelman ja haluan oppia lisää.
Ruokavalio näkyy lasissa ja huoli ilmastosta viinihyllyllä
Ihmiset panostavat hyvinvointiin ja terveyteen ja tämä on nähtävissä myös viinitrendeissä. Lisäksi huoli ilmastosta näkyy yhä enemmän, moni haluaa vähentää hävikkiä ja vaikuttaa viininvalmistuksen etiikkaan. Seuraan omaa terveyttäni ja arkiruokatottumukseni on muuttuneet suhteellisen paljon viimeisen parin vuoden aikana, mutta tämä ei mielestäni ole näkynyt lainkaan viinilasissa. Ainoa hetki, jolloin katson tarkkaan viinien sokeripitoisuuksia, on kuohuviinien ja samppanjoiden kohdalla. Omaan makuun sopii parhaiten n. 4-9g/l sokeria sisältävä kuohuva tai brut nature, johon ei ole lisätty lainkaan sokeria – joten tässäkään syynä ei ole sokerin välttely. Ehken ole oikea henkilö arvioimaan asiaa, sillä ei yleisestikään juuri usko dietteihin tai joudu rajoittamaan ruokavaliotani mitenkään. Luomu tai biodynaamisuus ei vahvista ostopäätöstäni viinihyllyllä kumpaankaan suuntaan, mutta osittain samaan kategoriaan putoavat alku- tai natuviinit kyllä kiinnostavat.
Arki arvokasta, juhlat rentoja
Tämä on trendi, jonka allekirjoitan ja josta tykkään! Arkeen panostetaan yhä enemmän ja se on mielestäni aivan loistava juttu. Valtaosa elämästä on arkea, joten miksei ottaisi siitä kaikkea irti? Hyvä ruoka tai juoma piristää loistavasti harmaata arkipäivää ja toisaalta muuten koruton noutopizza verkkareissa kotona maistuu paljon juhlavammalta, kun siihen yhdistää arvokkaamman juhlajuoman. En ole vielä päässyt kokeilemaan Classic Pizzaa, mutta yhdistän heidän tapaansa pizzan kanssa usein samppanjan. Samppanjan myynti kasvoi Suomessa syyskuussa 2020 yli 32% edellisvuoteen verrattaessa, vaikka kysyntä on laskenut muualla maailmassa. En osaa sanoa mistä moinen ero muihin maihin johtuu, mutta odotan innolla kasvaneen myynnin myötä toivottavasti kasvavia valikoimia.
Viinivinkit parempaan perjantaihin, takeaway-pizzan kaveriksi:
- André Clouet Grande Réserve Blanc de Noirs Champagne Brut, Alkon tuotenumero 537517, 33,30€
- J. Charpentier Millésime Champagne Brut 2010, Alkon tuotenumero 558187, 39,98€
- Deutz Classic Champagne Brut 0,375l, Alkon tuotenumero 567564 23,90€ (0,375l)
Alkoholittomuus kiehtoo
Kiinnostus alkoholittomia viinejä ja drinkkejä kohtaan on kasvanut valtavasti. Kokeilin itsekin alkoholittomia viinejä ensimmäisen kerran viime vuonna – sattumaako? Vaikka kokeilu ei ollut täysi floppi, ei alkoholittomat viinit myöskään juuri vakuuta. Viinin käydessä sokeri muuttuu alkoholiksi ja tästä syystä alkoholittomat viinit on usein makeita. Toisaalta alkoholittomien juomien kategoria on laaja, mocktailien lisäksi moni ravintola tarjoaa illallisella toimivia mehupaketteja. Vaikka nautinkin viineistä täysin rinnoin, tykkään tästä trendistä ja tartun itsekin silloin tällöin täysin alkoholittomaan vaihtoehtoon.
Omat suosikkini alkoholittomien juomien kategoriassa:
- Citra Humalavesi, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
- Alkoholittomat ginger beer -juomat, esimerkiksi Ginger Joe, Bottoms Up, Fentimans
- Lehtikuohu, Alkon tuotenumero 525997, 13,91€
Juomaharrastusta kotona ja verkossa
Valtaosalla suomalaisista on jo vuosia ollut suhteellisen helppo pääsy netin maailmaan, mutta silti vasta pandemia uudisti tapahtumia ja pakotti ne digiksi. Tein Instagramissa kyselyn ja tasan puolet teistä oli osallistunut etänä pidettyyn viinitastingiin. Etäviinitastingeja voi bongata esim. Facebookista ja Instagramista, lisäksi viimeaikoina myös osa viinitiloista on alkanut pitää viinitilakierroksia netin välityksellä. Vaikka kokemus on erilainen ja odotan myös kasvokkain pidettäviä maisteluhetkiä, pidän tästä uudesta trendistä ja toivon, että myös etätastingit pysyisivät kalentereissa kun maailma joskus palaa tavalliseen tahtiinsa.
Lähiruoka ja -juoma kasvattaa suosiotaan
Koronan myötä oli ihana nähdä, miten ihmiset suosivat pienyrittäjiä ja paikallisia tuottajia support your local -kampanjan myötä. Lisäksi ihmisiä kiinnostaa tarinat tuotteiden ja tuottajien taustalla ja yhä useammin ravintolassa kerrotaan tarkasti mistä päin liha tai kala on pöytään tuotu. Lähimatkailu on lisännyt omaakin kiinnostusta suomalaisia nähtävyyksiä kohtaan ja toivon, että tänä vuona pääsisin vierailemaan suomalaisella viinitilalla, esimerkiksi Ainoa Winery ja Tammiluodon Viinitila kiinnostaisi kovasti.
Konmaritusta lasissa
Ihmiset haluavat yksinkertaistaa elämäänsä nykypäivän yltäkylläisyyden keskellä ja tämä on nähtävissä kuulemma esimerkiksi drinkkiresepteissä. Aiemmin pitkät cocktail-reseptit on karsiutuneet lyhyemmiksi, muutaman aineen listaksi. En ole kummoinen kotibaarimestari, joten tämä trendi sopii minulle. Sekoittelen juomia tosi harvoin, joten meiltä ei todellakaan löydy kovin paljoa erikoisia aineksia enkä halua ostaa niitä, sillä suurin osa vanhenisi kaapissa turhaan. Toisaalta kyseenalaistan tätä suuntaa hieman – yksinkertaistuuko lyhyemmän ainesosalistan myötä myös juomat? Jospa drinkkieni keskinkertainen maku johtuu sekoittajan sijaan kehnosta ainesosavalikoimasta? Ehkä pitäydyn juomaan cocktaileja hyvin varustelluissa ravintoloissa, joissa ne sekoittaa ammattilainen, laadukkaista ainesosista.
Rosee jatkaa maailmanvalloitusta
Viinitollo taisi nimetä jo toissakesän kaikkien aikojen roseekesäksi, joten tämä trendi on ollut jo pitkään tuloillaan. Viime vuonna Tuomas Meriluodon pinkki riesling valloitti suomalaisten sydämet ja uusin tulokas rosé prosecco on vasta saapunut myyntiin. Nautin kovasti tavallisesta roseeviinistä, mutta kumma kyllä en ole lämminnyt vaaleanpunaiselle samppanjalle, vaikka olen antanut sille monia mahdollisuuksia. Olen varovaisen epäileväinen, mutta lupaan silti maistaa kaikkea.
Postausta kirjoittaessa lasissa (mukissa) Dear Tea Society:n Cool Miss Green -teetä ja kuuntelin Spotifyn French Jazz Café -soittolistaa.